Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lilli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lilli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. lokakuuta 2022

Lillin silmä- ja polvitarkki

 Lilli kävi 25.9 silmä- ja polvitarkissa upein tuloksin: 

Silmät terveet, polvet 0/0 💎

Lilli on terveystutkimusten osalta saanut lonkkia lukuunottamatta vain parhaita mahdollisia tuloksia ❤️ 

Selkä, polvet, kyynäreet, olat (epävirallisesti), silmät ja kaikki geenitestit, sisältäen myös cddyn, on hänellä täysin priima 💎👌🏻 

Tästä on hyvä jatkaa hyvillä mielin kohti tulevaisuuden suunnitelmia 😍




torstai 29. syyskuuta 2022

Loppu kesän/alku syksyn näyttelyitä

 



27.8 oli Forssa KV, missä käytiin Lillin kanssa pyörähtämässä.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

AVO ERI1 SA PN2

”Erinomainen tyyppi, oikea koko ja mittasuhteet, purenta ok, hyvä pää, oikea ilme, hyvät silmät & korvat, erittäin hyvä ylälinja, sopiva vahvuus, hyvin kulmautunut, hyvä karvanlaatu & väri, sujuvat ulottuvat liikkeet”

Näyttelyn jälkeen kotimatkalla Lilli pääsi uimaan, kun ihan sattumalta sellainen pongattiin matkanvarrelta. Ei sitten tajuttu ennen sitä ottaa Lillistä kuvia kuivana ja puhtaana. Sama ihana kaunis koira se on puunattuna kuin suoraan järvestä xD



Syyskuun vikalla viikonlopulla käytiin lähi näyttelyssä Riihimäellä. Aamupäivällä lähdettiin liikenteeseen, kun esitin kaverin koiran. Pampaiden kehä oli vasta myöhemmin iltapäivällä. 

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti” 
JUN EH1 
1,5-vuotias, koon ylärajoilla oleva uros. Maskuliininen pää. Purenta ok. Hyvä vahva kuono ja hyvä leveä kallo. Hyvät silmät ja korvat. Riittävä kaula. Lupaava eturinta. Hyvä rintakehän malli. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Kokoon sopiva luusto. Liikkuu sujuvasti edestä, hieman sidotut takaliikkeet. Erinomainen karvanlaatu. Tarvitsee vielä kehätottumusta ja varmuutta käsittelyyn.
Nuutti on takaosasta/lannerangasta hieman jumissa, mikä näkyy sen liikkeissä. Kehässä Nuutti ei tykännyt yhtään, että tuomari olisi myöskään koskenut häneen. Siis Nuutti ketä saa aina varoa ettei se hyppää päin tuomaria kun on niin innoissaan ihmisistä, pakitti tuomaria karkuun. Tästä johtuen mittaaminen oli myös vaivalloista. Oikeastihan Nuutti on n, 43cm eikä lähelläkään ylärajan 46cm 😅
Fyssari aika on kyllä varattuna, mutta se ei ehtinyt harmittavasti ennen näyttelyä. 
Tälle vuodelle ei Nuutille ole enempää näyttelyitä tiedossa. Katsotaan ensi vuonna sitten uudelleen.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli” 
VAL ERI1 SA PN2 
2-vuotias, mittasuhteiltaan erinomainen narttu. Oikeat pään linjat. Hyvä kuono ja kallo. Kauniit silmät ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta. Hyvin kulmautuneet eturaajat. Hyvin kehittynyt rintakehä. Riittävästi kulmautunut takaa. Hyvä karva. Kokoon sopiva luusto. Kauniit tiiviit käpälät. Liikkuu maatatavoittavalla energisellä askeleella, hieman kapeasti takaa, suoraan edestä. Esiintyy kauniisti.
Lilli, tuo kultainen pieni merle ❤️ 
Esiintyi iloisesti ja rennosti. Myös Lilli mitattiin ja tulokseksi tuomari sai 41cm. 




Pari viikkoa aikaisemmin käytiin samalla kokoonpanolla Porvoon näyttelyssä pyörähtämässä. 

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti” 
JUN EH2
Kokoon riittävä vahvuus ja mittasuhteet. Korostuneet posket. Pyöreät silmät häiritsevät ilmettä. Hyvänkokoiset korvat, jotka saisivat asettua tiiviimmin kalloa vasten. Hyvä kaula. Ikäisekseen hyvin kehittynyt rintakehä. Riittävästi kulmautunut edestä. sopivasti takaa. Liikkeessä korkea-asentoinen häntä. Sopiva askelpituus. Hyvä karva.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli” 
VAL ERI1 
Kokoon riittävä vahvuus, johon pitkä runkoinen. Pyöreähköt silmät. Ilmavat korvat. Suora selkä. Pitkä lanneosa. Sopivasti kulmautunut. Tänään melko pehmeä karva. Liikkuu kapeasti takaa. Hyvä sivuliike. Miellyttävä käytös. Esiintyy hyvin.


lauantai 20. elokuuta 2022

Uusi valio

Tänään käytiin ajelemassa pikavisiitti Harjavallan ryhmänäyttelyyn Lillin kanssa.

Näyttelypaikka oli todella upea, vaikka olikin vain treenikenttä. Kerrankin jossain näyttelyssä oli nurmikko ajettu oikeasti lyhyeksi ja kehät olivat todella reilun kokoiset. 

Kovasta helteestä huolimatta Lilli jaksoi todella hienosti esiintyä. Jopa odotettua paremmin, se kun ottaa niin helposti kuumuudesta itseensä ja nuupahtaa helposti. 


Marvelot And Life Goes On "Lilli"

AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP -> FI MVA


Meillä meni erittäin upeasti näyttelyssä ja Lilli sa todella hienon arvostelunkin.

Selvä sukupuolileima, oikeat mittasuhteet, oikeanmallinen pää, oikein sijoittuneet korvat, hyvä kaula ja eturinta, vankka etuosa, hyvä ylälinja, tilava runko, hyvin kulmautunut takaosa, oikea karvanlaatu, kaunis joustava sivuliike, kantaa itsensä kauniisti. 


Lilli oli nyt jo toinen valio Marvelot kasvatti <3




maanantai 1. elokuuta 2022

Pihtipudas RN 31.7

Lillin ja siskoni Jonnan kanssa lähdettiin sunnuntai aamulla ajelemaan kohti Pihtipudasta. Hulluja koiranaisia kun ollaan, niin miksipä ei xD

Lähdettiin myöhässä aikataulusta, aamupala jäi kotiin, unohdettiin vesikippo ja Lillin nakit jäi jääkaappiin. Niin hyvin alkoi meidän näyttely päivä.

Onneksi huoltoasemat pelasti ja saatiin aamupalaa sekä Lillille vesikuppi ja nakkeja matkalta hankittua. Eikä lopulta edes hirveästi myöhästytty meidän arvioidusta aikataulusta.


Marvelot And Life Goes On "Lilli"
AVO ERI1 SA PN2 vara-SERT 

 Kaunislinjainen, tasapainoisesti rakentunut, hyvin sujuvasti liikkuva
narttu. OIkea pään malli, hyvä silmien muoto, hieman kevyet ja kookkaat
korvat. Hyvä kaula, ylälinja ja rungon muoto. Riittävät tasapainoiset
kulmaukset. Kaunis sininen väri, hyvä marmorointi.


Lilli sai todella kivan arvostelun, joka oli kyllä juuri eikä melkein hänen näkoisensä. Lilli hävisi ainoastaan upealle junioriluokan nartulle <3




perjantai 29. heinäkuuta 2022

Helsingin kesänäyttely 17.7



Me käytiin heinäkuun puolessa välissä Helsingin Kesänäyttelyssä mielettömällä menestyksellä!

Tuomarina pampailla oli Zorica Blomqvist Ruotsista.

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti”

JUN ERI1 SA PU1 JUN-SERT ROP-JUN SERT VSP

Nuutti sai käytännössä kaiken mitä oli saatavissa ja yllätti kaikki menestyksellään. Ihan uskomaton juniori <3






Marvelot A Dream Come True ”Onneli”

AVO ERI1 SA PN2




Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

AVO EH3




Lilli sai elämänsä ensimmäisen EHn tänään, kun tuomari olisi toivonut parempia takakulmauksia hänelle.

Lilli oli kehässä hieman villinä, kun en yhtään ehtinyt ennen kehää sen kanssa mitään tekemään. Tuomari oli sen verran nopea arvostelemaan, että Nuutin kehän jälkeen ehdittiin Nuutti viedä häkkiin, nameja lisää taskuun, sitten suoraan häkistä Lilli mukaan ja juosten kehään

perjantai 15. heinäkuuta 2022

CDDY testit




Kiitos ihanille kasvattien omistajille, nyt on koko A-pentue cddy testattu #

M. Astronomically Adorable ”Lenni” ~ N/CDDY

M. Adventurer Boy ”Nike” ~ N/CDDY

M. A Dream Come True ”Onneli” ~ N/CDDY

M. Amazing Candy Girl ”Penni” ~ N/N

M. And Life Goes On ”Lilli” ~ N/N

Selkokielellä siis Penni ja Lilli terveitä ja Lenni, Nike ja Onneli kantajia.



lauantai 9. heinäkuuta 2022

A- pentue 2v



Marvelot A- pentue täytti  30.6  2 vuotta! 

Perinteiseen tapaan tavattiin touhu & temmellyksessä, niin ikään perinteisessä helteisessä säässä.

Harmittavasti molemmat merle työt joutui jäämään tapaamiselta tällä kertaa.

Kaikista viidestä sisaruksesta on kasvanut parissa vuodessa erittäin ihania, fiksuja ja energisiä kavereita, joista kasvattaja saa olla hyvin tyytyväinen <3

Kaikista viidestä ohessa kuvat muutaman kuukauden sisältä.

Kuvia tapaamiselta tulossa kunhan ehdin käymään niitä läpi xD











torstai 23. kesäkuuta 2022

Kotka KV



Viime lauantaina käytiin Lillin kanssa pyörähtämässä Kotkan KV näyttelyssä. Lotte oli turistina mukana pitkästä aikaa.

Tämän piti olla kiva mini kesä retki, mutta erittäin sateisesta kelistä johtuen retki sijoittui vain ajaen suoraan näyttelyyn ja näyttelystä kotiin.

Lillillä meni kehässä erittäin hienosti ja tuomari tykkäsi kovasti Lillistä. Halusi pöydällä antaa Lillille herkkuja, mitä kenties hetkeä myöhemmin katui. Mukana oli Lillin lemppari herkkuja ja Lillillä kun on muutenkin ahneena aina tapana syödä sormetkin mennessään, niin voitte kuvitella kuinka sormet lähtee lemppari herkkuja saadessaan. Tuomari vain naureskeli kuinka ahne tämä koira onkaan ja hali sitä sen jälkeen. Todella hyvän arvostelun Lilli sai.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

NUO ERI1 SA PN3

Almost 2 years, bite is correct, nice head, broad skull, nice ear set, nice lenght of muzzle, nice lenght of neck, shoulder placement very good, lovely quarters, strong nice spring of rib, nice outline, movement is very good.

Kuvat vähän huonoja, kun ne on sateessa otettu.






keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Tuurin Miljoonakoira


Sunnuntaina 11.6 klo 4 aikaan aamuyöstä lähdettiin siskoni, Nuutin sekä Lillin kanssa ajamaan kohti 
Tuurin Miljoonakoira näyttelyä. Ihana aurinkoinen keli osui. Tosin vähän vähemmän aurinkoinen ja lämmin kelikin olisi meille sopinut paremmin kuin hyvin, kun auton ilmastointi rikki oli auto kuin sauna. Kyllä oli kuuma kotimatka iltapäivällä ja jouduttiinkin pysähtyä useita kertoja koiria uittamaan.

Itse näyttely meni molempien koirien osalta oikein kivasti, vaikkei mitään suurta menestystä tullutkaan.

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti”

JUN EH2

Keskikokoa kookkaampi jäntevässä kunnossa esiintyvä, mittasuhteiltaan oikea juniori. Raajaluustoa voisi olla aavistuksen enemmän. Hyvä suora ylälinja. Hyvä vahva pää. Hieman pitkä lanneosa. Runko saa täyttyä. Riittävä askelmitta.



Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

NUO ERI1

Kookas mittasuhteiltaan oikea. Ikäisekseen jo varsin vankkarunkoinen narttu, jota lievä pyöreys korostaa. Riittävä eturinta, hieman pysty olkavarsi. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Hieman kookkaat siniset silmät. Vapaat liikkeet. Tänään hieman pehmeä karvapeite.

Kehän jälkeen käytiin Tuurin kyläkaupassa koirien kanssa. Molemmat koirat istuivat ostoskärryissä kuin olisivat aina niin matkustaneet.




tiistai 3. toukokuuta 2022

Lahti RN



Meillä oli vähän kiireisempi vappuvikonloppu tänä vuonna.

Itse olin lauantaina lähes koko päivän talkoilemassa seuramme kisoissa ja iltamyöhään sitten pestiin ja puunattiin koiria sunnuntain näyttelyyn.

Lauantaina yksi kasvateista puolestaan kävi Tampereella näyttelyssä.

Marvelot A Dreame Come True ”Onneli”

NUO ERI1

Sunnuntai aamuna seitsemän jälkeen lähdettiin siskoni Jonnan kanssa ryhmänäyttelyyn Lahteen. Mukana vakio kaksikko Nuutti ja Lilli.

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti”

JUN ERI2

Nuutilla oli tällä kertaa ihan kaikki muu mielessä kuin kehässä pönöttäminen. Olisi ollut NIIIIN paljon kivoja potentiaalisia leikkikavereita kaikkialla. Ja hyväntuoksuisia narttuja. Etenkin juuri ennen kehää meidän ohi kulkenut juoksuinen narttu sai Nuutin aivan sekaisin. Liikkui kehässä ihan kivasti mutta ei seisonut sekuntiakaan paikoillaan vaan pyöri ja hyöri kuin mikäkin hyrrä.

Kaikesta huolimatta hyvä arvostelu saatiin:

Vahvaluustoinen, tasapainoinen, reippaasti esiintyvä juniori. Voimakas pää. Saksipurenta. Hyvät korvat. Lupaava eturinta. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Liikkuu sujuvasti hyvällä askeleella.







Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

NUO ERI1 SA PN1 ROP

Lillihän lähti mukaan vaan Nuutin seuraksi ja yllättäen putsasi koko potin.

Iloisesti esiintyi, pöydälle oli kovalla kiireellä itse kiipeämässä ja tuomarikin naurahti kuinka innoissaan tämä koira on.

Ainoana SA:n saaneena narttuna Lilli oli paras narttu. Rotunsa parhaan valinnassa Lilli yllätti kaikki olemalla rotunsa paras.

Pakkohan sitä meidän oli sitten ryhmäkehäänkin jäädä. Ryhmäkehä alkoi vasta lähempänä viittä, joten pitkä päivä yllättäen vietettiinkin Lahdessa.

Lillin arvostelu:

Hyvä runkoinen ja luustoinen narttu, jolla hyvä pään profiili. Hyväasentoiset korvat. Liikkuu sujuvasti hyvällä askelpituudella joka suunnasta. Hieman pehmeä ylälinja.

Mun upea pieni timantti <3






sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Pampaiden erkkari 2022


19.3 lauantai aamulla aikaisin suunnattiin Lahteen pampaiden erikoisnäyttelyyn.
Kotona olevista mukana oli Nuutti ja Lilli. Kasvateista paikalla oli Onneli.
Ilmoitetuista 56 pampaista paikalla oli yhteensä 30 aikuista ja 6 pentua.

Tämä oli Nuutille elämänsä ensimmäinen näyttely. Oikeastaan Nuutti oli ensimmäistä kertaa koskaan mukana missään tapahtumassa. Ja voi kuinka hienosti Nuutilla meni!

Se osasi todella hienosti käyttäytyä, ei reagoinut mitenkään hallissa kuuluviin kuulutuksiin, eikä hälinä ja vilinäkään häirinnyt sitä. Osasi rauhallisesti ja hiljaa odottaa häkissään, vaikka tämäkään ei ennestään tuttu juttu ollut.


Tuomarina pampailla Juha Putkonen:


Little Cheeckys Surprise For Marvelot ”Nuutti”

JUN ERI2

”Noin 44 cm. Ihannekokoa kookkaampi. Hieman matalaraajaisen vaikutelman antava. Hyvä pään profiili. Hyvä kallo ja ruusukorvat. Pyöreät silmät. Hyvä kuono, purenta ja alaleuka. Hyvä pitkä rintakehä. Selkä hieman painunut. Ikäisekseen hyvä eturinta. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Lihaksikkaat raajat. Oikealaatuinen karva. Hyvä hännän asento. Liikkuu riittävällä askelpituudella.”

Ensimmäiseksi kerraksi Nuutilla meni todella hienosti kehässä siskoni Jonnan kanssa. Ja arvostelukin oli hyvä.





Onneli ja Lilli olivat molemmat nuorten luokassa. He olivat ensimmäistä kertaa samaan aikaan kehässä.


Marvelot A Dream Come True ”Onneli”

NUO ERI2 SA PN2

”41 cm. Erinomainen koko ja luusto. Antaa hieman matalaraajaisen vaikutelman. Kaunispiirteinen narttumainen pää. Hieman kookkaat hyvin asettuneet korvat. Pyöreät silmät. Hyvä purenta ja vahvat leuat. Kaunis ylälinja. Hyvä pitkä rintakehä ja eturinta. Hyvä karvanlaatu. Sirpinmuotoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu riittävällä askelpituudella, hieman varvasahtaasi edestä.”


Onneli esiintyi jälleen kerran todella upeasti omista Teijan kanssa. He ovat upea pari kehässä <3  Onneli uusi tänä vuonna viime vuoden erkkarin PN2 sijoituksensa hienon arvostelun kera.




Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP

”42 cm. Hyvän kokoinen, kokoon sopiva luusto. Oikeat rungon mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Hyvä kallo. Hieman kookkaat oikeinasettuneet korvat. Pyöreät silmät. Hyvä purenta ja alaleuka. Hyvä ylälinja, pitkä rintakehä ja eturinta. Oikea karvanlaatu. Hyvä hännän asento. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet, joustavat maatavoittavat liikkeet.”


Voi Lilli minkä teit!!

En voi vieläkään uskoa mitä kehässä Lillin kanssa tapahtui! Kolmestakymmenestä koirasta Lilli oli VSP. Seitsemästätoista nartusta Lilli oli paras. En olisi ikinä uskonut tälläistä tapahtuvan. Olin aivan häkeltynyt jo kun Lilli voitti luokkansa ja sai SA:n, puhumattakaan kun tuomari sijoitti sen parasnarttu- kehässä ensimmäiseksi.

Ja voi vitsit miten upean arvostelun Lilli sai <3

Lilli on muuten ensimmäinen suomalaisen kasvattajan kasvattama pampai, joka on erkkarissa ollut ROP/VSP.




Rotuyhdistykseltä saatiin pieni palkinto menestyksen johdosta. Lilli kiittää kassista löytyneistä herkuista + lelusta ja omistaja ihanasta kassista!


Meillä oli aivan huikea päivä, joka ylitti kyllä kaikki odotukset. Tätä upeaa päivää kyllä muistellaan vielä pitkään <3

Kiitos Teijalle kun toit Onnelin taas näytille erkkariin :)


Kyllä kasvattaja on taas ylpeä koirista ja kasvateistaan <3 <3 <3







perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuosi 2021

 Alkaa vuosi olla lopuillaan, joten otetaan pieni katsaus meidän vuoteen. 


Meidän vuosi oli kiireinen ja tapahtumarikas. On retkeilty, lomailtu, matkusteltu, treenattu monia eri lajeja, lenkkeilty, tavattu paljon rotuun tutustujia ja tutustuttu ihaniin uusiin ihmisiin 💖


⭐️ Lauma kasvoi kahdella upealla pennulla❤️ Ensin saapui toukokuussa pampai Nuutti joka asuu siskoni luona ja lokakuussa cockerspanieli Rauha joka puolestaan asuu äitini luona. 


⭐️ Lotte aloitti agility kisat, joista ehdittiin kaksi nollatulostakin nappaamaan 


⭐️ Näyttely rintamalla ehti tulla mukavia tuloksia. 

Kasvateille tuli junioriluokissa yhteensä 5 SERTiä. 

Lotte kävi myös muutamassa näyttelyssä viimeistä sertiä metsästämässä ja heinäkuussa se viimeinen SERTi sitten tulikin ja Lotesta tuli kolmen maan valio 🔥


⭐️Ensimmäinen pentue täytti vuoden 🎉

Tavattiin koko pentueen kesken touhu&temmellyksessä. 

Sen lisäksi vuoden aikana lukemattomia kertoja tavattu kasvattien ja heidän omistajien kanssa ❤️ 


🌑 Terveys ei ole tänä vuonna ollut meidän puolella. Tämä onkin pidempi kertomus. 


Heti tammikuussa Velmu mystisesti alkoi laihtumaan eikä kaiken maailman tutkimuksista huolimatta vielä tämä päivänäkään syytä tiedetä. Asian tutkimista jatketaan siis vielä ensi vuonnakin. 

Näiden tutkimusten yhteydessä löytyi erittäin hento sydämen sivuääni. Sitä seurailtiin jonkun aikaa ja lopulta sydänultrassa todettiin sydämen vajaatoiminta johon aloitettiin lääkitys ❤️‍🩹


Lotella kävi ikävästi kun toukokuussa kyy puraisi naamasta. Onneksi Lotte kuitenkin hyvin palautui siitä ilman mitään munuais vaivoja. 

Seuraavat vammat tuli loppuvuodesta. 

Lotte oli kavereiden kanssa juoksemassa, kun kesken kaiken huomattiin sen etutassun olevan ihan veressä. Kotona putsauksen ja karvojen leikkuun jälkeen todettiin veren tulevan kynsivallista. Tassu oli TODELLA kipeä ja Lotte täysin kolmijalkainen. 

Tassussa epäiltiin olevan jopa murtuma, jonka takia se sitten röntgenkuvattiin. Murtumia ei onneksi kuitenkaan löytynyt. Löydöksenä oli kynnen olevan aivan juuresta puoliksi katkennut niin ettei sitä päällepäin edes näkynyt. Näin ollen kynsi jouduttiin kokonaan kuorimaan, niin että kynnen ydin jäi paljaaksi. 

Kynnen olisi pitänyt nopeasti parantua, mutta näin ei käynyt ja sitten huomattiinkin kannuskynnen alueen olevan erittäin kipeä. Ja ei kun lääkäriin taas. Kannuskynnen alla oli paha repeämä joka jouduttiin tikkaamaan. Repeämä oli niin paha, että jänne oli osittain revennyt. Tätä vammaa edelleen kuntoutellaan hyvän tovin vielä ensi vuoden puolellakin.  


Sitten on tapaus Lilli. 

Kesällä Lilli juoksi kiveä päin loukaten kyljen/olan, jota pidemmän aikaa kuntoutettiin. Syksyllä Lillin yksi varvas mystisesti tuli kipeäksi. Se oli kosketus arka, välillä kiljui kun siihen sattui ja liikkui epäpuhtaasti/ontuen. Tutkimuksissa ja röntgenkuvissa ei löytynyt mitään syytä varpaan kipuiluun. Sen sijaan tassunpohjasta löytyi pieni tulehtunut alue, kun Lilli oli päässyt nuolemaan sitä kipeää tassua. 

Tällä hetkellä Lillillä on kuntoutusta jo hyvän tovin takanapäin ja on tassun osalta oireeton. Tällä viikolla vihdoin on saatu alkaa jo lisäämään pikkuhiljaa liikuntaa kohti normaalia.

Sitten iski syksyllä myös hammasvaiva. Tapaturmallisesti hampaisiin kohdistuneen trauman takia Lilliltä jouduttiin poistamaan kaksi hammasta. Onneksi siitä toipuminen tapahtui hyvin ja suht nopeasti. 


Ja viimeisenä kaikista kovaonnisin Nuutti.

Noin neljän kuukauden ikäisenä Nuutilla todettiin oikeassa etutassussa nuljuluuvamma. Silloin ei näkynyt röntgenissä selkeää murtumaa. Toipumisessa kesti pyörremyrsky Nuutilla vähän normaalia pidempään.

Syyskuussa juuri nuljuluuvammasta parannuttuaan vajaa 6kk iässä Nuutti jäi tassustaan autossa häkkiin kiinni ja onnistui loukkaamaan takatassunsa. Diagnoosina oli lonkan venähdys/revähdys. Tämä vamma alkoikin nopeasti hyvin paranemaan, mutta kun liikuntaa piti lisätä, palasi myös oireilu. 

Vajaa 8kk iässä, kun fyssari sanoi lonkan vihdoin olevan hyvässä kunnossa, piti taas sattua tapaturma. Sen seurauksena vasen  etutassu tuli kipeäksi. Tällä kertaa diagnoosina oli murtuma.

Röntgenissä paljastui siis vasemman etutassun nuljuluun sirpaleinen murtuma. Ja niitä sirpaleita kyllä olikin ihan useampiakin hyvin kuvista nähtävillä. 


Nuutti on siis käytännössä saikuttanut nyt yhtäjaksoisesti elokuusta lähtien. 

Pennun elämässä tärkeitä kuukausia, jotka on mennyt nyt aivan hukkaan 💔


Nyt me todella toivotaan, että tapaturmat ja sairastelut olisi meidän osalta tässä. Ainakin edes vähäksi aikaa.  





Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. Kiitos että juuri sinä olet ollut osana meidän tapahtumarikasta vuotta!❤️ 



Oikein hyvää uutta vuotta 2022! 

Olkoon se parempi kuin tämä vuosi 💖




torstai 21. lokakuuta 2021

Luustokuvien tulokset



Ei ole kasvattaminen tai kasvattajana oleminen aina helppoa.

Lotte on itse kuvattu aikoinaan C lonkkaiseksi. Lonkat on kuitenkin aivan rajalla etteikö ne olisi B lonkat. Loten luustokuvien tulosten jälkeen kun soitettiin kennelliittoon, lausunut lääkäri sanoi silloin, että lonkat ovat erittäin siistit sekä tiiviit ja jos ikää olisi ollut kuvattaessa enemmän olisi lonkat ollut B. Näiden tietojen perusteella uskallettiin hyvin yhdistää Lotte A/B lonkkaisen uroksen kanssa. Varsinkin kun molempien koirien vanhemmat ovat A lonkkaisia.

Viikonloppuna sitten saatiin viimeisetkin meidän A-pentueen luustokuvien tulokset. Osan lonkkakuva tulokset tuli vähän yllätyksenä.

Marvelot Adventurer Boy ”Nike”
Lonkat A/A
Kyynäreet 0/0
Selkä LTV1 VA0
Olat terve/terve

Marvelot Astronomically Adorable ”Lenni”
Lonkat B/C
Kyynäreet 0/0
Selkä LTV1 VA0

Marvelot And Life Goes On ”Lilli”
Lonkat C/C
Kyynäreet 0/0
Selkä LTV0 VA0

Marvelot Amazing Candy Girl ”Penni”
Lonkat C/C
Kyynäreet 0/0
Selkä LTV0 VA0

Marvelot A Dream Come True ”Onneli”
Lonkat C/C
Kyynäreet 0/0
Selkä LTV0 VA0

Vaikka lonkat ei kaikilla ollut ihan sitä mitä odotettiin ja toivottiin, olen tyytyväinen, ettei kenelläkään kuitenkaan ole mitään suurempaa sanomista luustosta. C lonkatkin oli tiiviit ja hyvän näköiset, eikä vaikuta harrastusten jatkamiseen.

Iso kiitos kaikille kasvatinomistajille, kun kävitte kuvauttamassa koiranne.




Koska terveys on meille erittäin tärkeää, pistää nämä tulokset meidän tulevat pentu suunnitelmat aivan uusiksi.
Erittäin raskain mielin olemme päättäneet luopua meidän nykyisestä uros valinnasta.

Kotisivuille lisätään tiedot uroksesta, heti kun uros valinta on varma.

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Viron näyttelyt 2.-3.10


Myöhään perjantai iltana lähdettiin siskoni Jonnan kanssa reissuun Viroon. Pojat jäi hoitoon äitimme luokse ja mukaan lähtivät vain tytöt Lilli, Lotte ja Martha. Laivan saavuttua pe-la yönä Viroon, mahoituttiin ensimmäinen yö Tallinnassa.
Aamulla lähdettiin ajelemaan 3h matka kohti Valgaa ja näyttelyä. Näyttely oli todella ihanassa paikassa ja vaikka kehät olikin hallissa, oli sisällä yllättävän rauhallista ja väljää. Ainakin verrattuna moniin muihin Baltian maiden näyttelyihin missä on käyty.

Lauantaina tuomarina oli Arne Foss, Norjasta.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli”
JUN ERI2


Lillin arvostelu oli lähes kokonaan vain kehuja täynnä. Ainoat huomautettavaa asiat olivat liian isot korvat ja lantio olisi saanut olla parempi.


LilSunKiss Candy 4 A Champion ”Lotte”
VAL ERI1


Tuomari tykkäsi kovasti Lotesta ja arvostelu oli todella hyvä. Ainoat miinukset oli höröttävä korva, pehmeä karva ja jyrkkä lantio. SA jäi korvan takia saamatta. Korva kyllä kehässä eli kovasti omaa elämäänsä. Ei varmaan koskaan ole niin paljoa kehässä korva höröttänyt.

Sunnuntaina tuomarina oli Christine Rossier, Sveitsistä.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli”
JUN ERI1


Lillin arvostelu tältä tuomarilta oli loistava. Koko arvostelu pelkkää kehumista kaikesta, paitsi koosta tuli maininta että juuri ja juuri sallitun koon rajoissa. Tuomarihan ei edes mitannut Lilliä. Mittaamalla olisi hänellekin selvinnyt, että ihan hyvin tämä koira menee koon ylärajan alapuolelle.
Arvostelusta ei käy ilmi sitä, että minkä takia SA olisi mahdollisesti jäänyt saamatta.


LilSunKiss Candy 4 A Champion ”Lotte”
VAL EH1



Loten arvostelu oli myös todella hyvä. Arvostelun perusteella ei uskoisi sen saaneen tulokseksi vain EH. Ainoat nootit tuli hieman liian tukevasta kunnosta ja liian kevyestä korvasta. Korva oli kyllä sunnuntaina niin paljon paremmin kuin edeltävänä päivänä. Nyt se jopa oli suurimman osan ajasta ihan luppana.


Molemmille koirille tuli paljon kehuja heidän mukavista luonteista.


Näyttelyn jälkeen lähdettiin ajelemaan takaisin kohti Tallinnaa, jossa käytiin muutamissa kaupoissa ostamassa tuliaisia. Su-ma yönä saavuttiin väsyneinä takaisin kotiin.
Lilli oli ensimmäistä kertaa reissussa mukana ja olen kyllä ylpeä kuinka hienosti hän käyttäytyi koko matkan.
Näyttelypaikalla piti Lillin toki haukkua, kun sillä oli niiiin tylsää. Lilli kun on sporttikoira, ei mikään show koira. Heti kun aloitettiin tekemään jotain esim, rally-toko treenejä, oli Lillillä kivaa ja se hiljeni tyystin. Ei haitannut ympärillä olevat koirat (edes vieressä haukkuvat), ihmiset, lapset jne. Tämän koiran työmoodi ja se kupla mihin se menee kun me tehdään yhdessä jotain, on ihan uskomatonta.
Martha oli mukana vain turistina, kun sillä on jo kaikki Viron sertit kasassa