Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuuti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuuti. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. syyskuuta 2022

Loppu kesän/alku syksyn näyttelyitä

 



27.8 oli Forssa KV, missä käytiin Lillin kanssa pyörähtämässä.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

AVO ERI1 SA PN2

”Erinomainen tyyppi, oikea koko ja mittasuhteet, purenta ok, hyvä pää, oikea ilme, hyvät silmät & korvat, erittäin hyvä ylälinja, sopiva vahvuus, hyvin kulmautunut, hyvä karvanlaatu & väri, sujuvat ulottuvat liikkeet”

Näyttelyn jälkeen kotimatkalla Lilli pääsi uimaan, kun ihan sattumalta sellainen pongattiin matkanvarrelta. Ei sitten tajuttu ennen sitä ottaa Lillistä kuvia kuivana ja puhtaana. Sama ihana kaunis koira se on puunattuna kuin suoraan järvestä xD



Syyskuun vikalla viikonlopulla käytiin lähi näyttelyssä Riihimäellä. Aamupäivällä lähdettiin liikenteeseen, kun esitin kaverin koiran. Pampaiden kehä oli vasta myöhemmin iltapäivällä. 

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti” 
JUN EH1 
1,5-vuotias, koon ylärajoilla oleva uros. Maskuliininen pää. Purenta ok. Hyvä vahva kuono ja hyvä leveä kallo. Hyvät silmät ja korvat. Riittävä kaula. Lupaava eturinta. Hyvä rintakehän malli. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Kokoon sopiva luusto. Liikkuu sujuvasti edestä, hieman sidotut takaliikkeet. Erinomainen karvanlaatu. Tarvitsee vielä kehätottumusta ja varmuutta käsittelyyn.
Nuutti on takaosasta/lannerangasta hieman jumissa, mikä näkyy sen liikkeissä. Kehässä Nuutti ei tykännyt yhtään, että tuomari olisi myöskään koskenut häneen. Siis Nuutti ketä saa aina varoa ettei se hyppää päin tuomaria kun on niin innoissaan ihmisistä, pakitti tuomaria karkuun. Tästä johtuen mittaaminen oli myös vaivalloista. Oikeastihan Nuutti on n, 43cm eikä lähelläkään ylärajan 46cm 😅
Fyssari aika on kyllä varattuna, mutta se ei ehtinyt harmittavasti ennen näyttelyä. 
Tälle vuodelle ei Nuutille ole enempää näyttelyitä tiedossa. Katsotaan ensi vuonna sitten uudelleen.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli” 
VAL ERI1 SA PN2 
2-vuotias, mittasuhteiltaan erinomainen narttu. Oikeat pään linjat. Hyvä kuono ja kallo. Kauniit silmät ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta. Hyvin kulmautuneet eturaajat. Hyvin kehittynyt rintakehä. Riittävästi kulmautunut takaa. Hyvä karva. Kokoon sopiva luusto. Kauniit tiiviit käpälät. Liikkuu maatatavoittavalla energisellä askeleella, hieman kapeasti takaa, suoraan edestä. Esiintyy kauniisti.
Lilli, tuo kultainen pieni merle ❤️ 
Esiintyi iloisesti ja rennosti. Myös Lilli mitattiin ja tulokseksi tuomari sai 41cm. 




Pari viikkoa aikaisemmin käytiin samalla kokoonpanolla Porvoon näyttelyssä pyörähtämässä. 

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti” 
JUN EH2
Kokoon riittävä vahvuus ja mittasuhteet. Korostuneet posket. Pyöreät silmät häiritsevät ilmettä. Hyvänkokoiset korvat, jotka saisivat asettua tiiviimmin kalloa vasten. Hyvä kaula. Ikäisekseen hyvin kehittynyt rintakehä. Riittävästi kulmautunut edestä. sopivasti takaa. Liikkeessä korkea-asentoinen häntä. Sopiva askelpituus. Hyvä karva.

Marvelot And Life Goes On ”Lilli” 
VAL ERI1 
Kokoon riittävä vahvuus, johon pitkä runkoinen. Pyöreähköt silmät. Ilmavat korvat. Suora selkä. Pitkä lanneosa. Sopivasti kulmautunut. Tänään melko pehmeä karva. Liikkuu kapeasti takaa. Hyvä sivuliike. Miellyttävä käytös. Esiintyy hyvin.


perjantai 16. syyskuuta 2022

Nuutin luustokuvat



Nuutti kävi syyskuun ekalla viikolla luustokuvissa.

Tulokset oli ihan hyviä. Erityisesti iloisia ollaan täysin terveestä selästä 👌🏻

Muutenkin tämä musta hämähäkkimies on luustoltaan täydellinen, paitsi lonkkat. Tai no lonkatkin on kaikin puolin muuten hyvät ja terveet lonkat, mutta matalat lonkkamaljat jonka vuoksi tulos pudonnut C:hen.

Nuuttia ajatellen erittäin hyviä uutisia. Ei tullut vastaan mitään mikä estäisi tai edes rajoittaisi pyörremyrskyn elämää 🌪💚

Mutta silti lonkkien tulos oli pieni harmitus, kun me ei nyt voida itse käyttää Nuuttia jalostukseen omille koirille 😕

Täytyy katsoa mitä vuodet tuo tullessaan, josko joskus meillä olisi narttu kenelle Nuutti sopisi 🤞🏻

Nuutti on myös ensimmäinen meidän koirista joka on virallisesti olka kuvattu! 🥳

Lilli on kyllä epävirallisesti kuvattu terveeksi muun asian yhteydessä, mutta en tajunnut silloin pyytää kuvia viralliseksi 🤦🏼‍♀️

Nuutin tulokset siis:

Selkä LTV0 VA0

Lonkat C/C

Kyynäreet 0/0

Olat terve/terve

En tiedä mikä ihmeen tuuri meillä oikein on 😂

Lotte sekä Nuutti on molemmat vahvasta A lonkkaisesta suvusta ja molempien molemmat vanhemmat A lonkkaisia.

Silti nämä molemmat on C/C lonkkaisia matalien maljojen takia. Molemmilla lausujien mukaan kuitenkin todella hyvät C lonkat.

Nämä kaksi ovat ihan eri kenneleistä, eri maista sekä vain hyvin vähäistä ja kaukaista sukua (emän isän isä molemmilla sama) 😅

Tästä on hyvä jatkaa tätä vuosia kestänyttä ikuista pennun etsintää tulevaisuutta ajatellen.

Mulla vain kriteerit lisääntyy kokoajan, enkä tiedä onko edes olemassa sellaista mikä mahtuu mun tiukan seulan läpi 🤪

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Helsingin kesänäyttely 17.7



Me käytiin heinäkuun puolessa välissä Helsingin Kesänäyttelyssä mielettömällä menestyksellä!

Tuomarina pampailla oli Zorica Blomqvist Ruotsista.

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti”

JUN ERI1 SA PU1 JUN-SERT ROP-JUN SERT VSP

Nuutti sai käytännössä kaiken mitä oli saatavissa ja yllätti kaikki menestyksellään. Ihan uskomaton juniori <3






Marvelot A Dream Come True ”Onneli”

AVO ERI1 SA PN2




Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

AVO EH3




Lilli sai elämänsä ensimmäisen EHn tänään, kun tuomari olisi toivonut parempia takakulmauksia hänelle.

Lilli oli kehässä hieman villinä, kun en yhtään ehtinyt ennen kehää sen kanssa mitään tekemään. Tuomari oli sen verran nopea arvostelemaan, että Nuutin kehän jälkeen ehdittiin Nuutti viedä häkkiin, nameja lisää taskuun, sitten suoraan häkistä Lilli mukaan ja juosten kehään

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Tuurin Miljoonakoira


Sunnuntaina 11.6 klo 4 aikaan aamuyöstä lähdettiin siskoni, Nuutin sekä Lillin kanssa ajamaan kohti 
Tuurin Miljoonakoira näyttelyä. Ihana aurinkoinen keli osui. Tosin vähän vähemmän aurinkoinen ja lämmin kelikin olisi meille sopinut paremmin kuin hyvin, kun auton ilmastointi rikki oli auto kuin sauna. Kyllä oli kuuma kotimatka iltapäivällä ja jouduttiinkin pysähtyä useita kertoja koiria uittamaan.

Itse näyttely meni molempien koirien osalta oikein kivasti, vaikkei mitään suurta menestystä tullutkaan.

Little Cheekys Surprise For Marvelot ”Nuutti”

JUN EH2

Keskikokoa kookkaampi jäntevässä kunnossa esiintyvä, mittasuhteiltaan oikea juniori. Raajaluustoa voisi olla aavistuksen enemmän. Hyvä suora ylälinja. Hyvä vahva pää. Hieman pitkä lanneosa. Runko saa täyttyä. Riittävä askelmitta.



Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

NUO ERI1

Kookas mittasuhteiltaan oikea. Ikäisekseen jo varsin vankkarunkoinen narttu, jota lievä pyöreys korostaa. Riittävä eturinta, hieman pysty olkavarsi. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Hieman kookkaat siniset silmät. Vapaat liikkeet. Tänään hieman pehmeä karvapeite.

Kehän jälkeen käytiin Tuurin kyläkaupassa koirien kanssa. Molemmat koirat istuivat ostoskärryissä kuin olisivat aina niin matkustaneet.




lauantai 9. huhtikuuta 2022

Nuutti 1v

 Meidän Saksan poika Little Cheekys Surprise For Marvelot tutummin Nuutti, täytti tällä viikolla jo vuoden!

Hyvää syntymäpäivää rakas!

Vielä vuosi sitten ei tiedetty mitään Nuutista. Seuraavaksi huomattiinkin jo varaavamme lentolippuja Saksaan hänen hakua varten ja hetkeä myöhemmin hän olikin jo Suomessa. Nimensä mukaisesti yllätyksiä on vuoden aikana riittänyt paljon, eikä varmasti jatkossakaan niiltä vältytä.

Luonteeltaan Nuutti on E R I T T Ä I N energinen ja villi. Mistä lie on kaiken energiansa saanut, kun pentuna oli pentueensa rauhallisin. Aina on hyvä aika juosta aivan hepulissa tai hyppiä ninja hyppyjä milloin mihinkin. Tylsää tämän koiran kanssa ei tule. Onneksi se osaa myös tarvittaessa(/halutessaan) myös rauhoittua ja vain olla. Maailmassa ei ole mitään siistimpää, kuin ihmiset ja koirat. Kaikkia pitäisi aina heti päästä moikkaamaan.


Poikkeuksellisesti kuvina nyt vain seisotuskuvia. Kerrankin kun on saatu ahkeraan ensimmäistä kertaa niitä otettua pitkin ensimmäistä vuotta ☺️

Kuvissa siis Nuutin kasvua 10vk ikäisestä alkaen.

On se upea poika, vaikka itse sanonkin <3

Kokoa hänellä on ~15kg & 43-44cm.


Thank you Melanie for this golden boy. We are so lucky and grateful to you that you trusted Nuuti with us in here to Finland. We love him very much <3 <3 <3















sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Pampaiden erkkari 2022


19.3 lauantai aamulla aikaisin suunnattiin Lahteen pampaiden erikoisnäyttelyyn.
Kotona olevista mukana oli Nuutti ja Lilli. Kasvateista paikalla oli Onneli.
Ilmoitetuista 56 pampaista paikalla oli yhteensä 30 aikuista ja 6 pentua.

Tämä oli Nuutille elämänsä ensimmäinen näyttely. Oikeastaan Nuutti oli ensimmäistä kertaa koskaan mukana missään tapahtumassa. Ja voi kuinka hienosti Nuutilla meni!

Se osasi todella hienosti käyttäytyä, ei reagoinut mitenkään hallissa kuuluviin kuulutuksiin, eikä hälinä ja vilinäkään häirinnyt sitä. Osasi rauhallisesti ja hiljaa odottaa häkissään, vaikka tämäkään ei ennestään tuttu juttu ollut.


Tuomarina pampailla Juha Putkonen:


Little Cheeckys Surprise For Marvelot ”Nuutti”

JUN ERI2

”Noin 44 cm. Ihannekokoa kookkaampi. Hieman matalaraajaisen vaikutelman antava. Hyvä pään profiili. Hyvä kallo ja ruusukorvat. Pyöreät silmät. Hyvä kuono, purenta ja alaleuka. Hyvä pitkä rintakehä. Selkä hieman painunut. Ikäisekseen hyvä eturinta. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Lihaksikkaat raajat. Oikealaatuinen karva. Hyvä hännän asento. Liikkuu riittävällä askelpituudella.”

Ensimmäiseksi kerraksi Nuutilla meni todella hienosti kehässä siskoni Jonnan kanssa. Ja arvostelukin oli hyvä.





Onneli ja Lilli olivat molemmat nuorten luokassa. He olivat ensimmäistä kertaa samaan aikaan kehässä.


Marvelot A Dream Come True ”Onneli”

NUO ERI2 SA PN2

”41 cm. Erinomainen koko ja luusto. Antaa hieman matalaraajaisen vaikutelman. Kaunispiirteinen narttumainen pää. Hieman kookkaat hyvin asettuneet korvat. Pyöreät silmät. Hyvä purenta ja vahvat leuat. Kaunis ylälinja. Hyvä pitkä rintakehä ja eturinta. Hyvä karvanlaatu. Sirpinmuotoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu riittävällä askelpituudella, hieman varvasahtaasi edestä.”


Onneli esiintyi jälleen kerran todella upeasti omista Teijan kanssa. He ovat upea pari kehässä <3  Onneli uusi tänä vuonna viime vuoden erkkarin PN2 sijoituksensa hienon arvostelun kera.




Marvelot And Life Goes On ”Lilli”

NUO ERI1 SA PN1 SERT VSP

”42 cm. Hyvän kokoinen, kokoon sopiva luusto. Oikeat rungon mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Hyvä kallo. Hieman kookkaat oikeinasettuneet korvat. Pyöreät silmät. Hyvä purenta ja alaleuka. Hyvä ylälinja, pitkä rintakehä ja eturinta. Oikea karvanlaatu. Hyvä hännän asento. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet, joustavat maatavoittavat liikkeet.”


Voi Lilli minkä teit!!

En voi vieläkään uskoa mitä kehässä Lillin kanssa tapahtui! Kolmestakymmenestä koirasta Lilli oli VSP. Seitsemästätoista nartusta Lilli oli paras. En olisi ikinä uskonut tälläistä tapahtuvan. Olin aivan häkeltynyt jo kun Lilli voitti luokkansa ja sai SA:n, puhumattakaan kun tuomari sijoitti sen parasnarttu- kehässä ensimmäiseksi.

Ja voi vitsit miten upean arvostelun Lilli sai <3

Lilli on muuten ensimmäinen suomalaisen kasvattajan kasvattama pampai, joka on erkkarissa ollut ROP/VSP.




Rotuyhdistykseltä saatiin pieni palkinto menestyksen johdosta. Lilli kiittää kassista löytyneistä herkuista + lelusta ja omistaja ihanasta kassista!


Meillä oli aivan huikea päivä, joka ylitti kyllä kaikki odotukset. Tätä upeaa päivää kyllä muistellaan vielä pitkään <3

Kiitos Teijalle kun toit Onnelin taas näytille erkkariin :)


Kyllä kasvattaja on taas ylpeä koirista ja kasvateistaan <3 <3 <3







perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuosi 2021

 Alkaa vuosi olla lopuillaan, joten otetaan pieni katsaus meidän vuoteen. 


Meidän vuosi oli kiireinen ja tapahtumarikas. On retkeilty, lomailtu, matkusteltu, treenattu monia eri lajeja, lenkkeilty, tavattu paljon rotuun tutustujia ja tutustuttu ihaniin uusiin ihmisiin 💖


⭐️ Lauma kasvoi kahdella upealla pennulla❤️ Ensin saapui toukokuussa pampai Nuutti joka asuu siskoni luona ja lokakuussa cockerspanieli Rauha joka puolestaan asuu äitini luona. 


⭐️ Lotte aloitti agility kisat, joista ehdittiin kaksi nollatulostakin nappaamaan 


⭐️ Näyttely rintamalla ehti tulla mukavia tuloksia. 

Kasvateille tuli junioriluokissa yhteensä 5 SERTiä. 

Lotte kävi myös muutamassa näyttelyssä viimeistä sertiä metsästämässä ja heinäkuussa se viimeinen SERTi sitten tulikin ja Lotesta tuli kolmen maan valio 🔥


⭐️Ensimmäinen pentue täytti vuoden 🎉

Tavattiin koko pentueen kesken touhu&temmellyksessä. 

Sen lisäksi vuoden aikana lukemattomia kertoja tavattu kasvattien ja heidän omistajien kanssa ❤️ 


🌑 Terveys ei ole tänä vuonna ollut meidän puolella. Tämä onkin pidempi kertomus. 


Heti tammikuussa Velmu mystisesti alkoi laihtumaan eikä kaiken maailman tutkimuksista huolimatta vielä tämä päivänäkään syytä tiedetä. Asian tutkimista jatketaan siis vielä ensi vuonnakin. 

Näiden tutkimusten yhteydessä löytyi erittäin hento sydämen sivuääni. Sitä seurailtiin jonkun aikaa ja lopulta sydänultrassa todettiin sydämen vajaatoiminta johon aloitettiin lääkitys ❤️‍🩹


Lotella kävi ikävästi kun toukokuussa kyy puraisi naamasta. Onneksi Lotte kuitenkin hyvin palautui siitä ilman mitään munuais vaivoja. 

Seuraavat vammat tuli loppuvuodesta. 

Lotte oli kavereiden kanssa juoksemassa, kun kesken kaiken huomattiin sen etutassun olevan ihan veressä. Kotona putsauksen ja karvojen leikkuun jälkeen todettiin veren tulevan kynsivallista. Tassu oli TODELLA kipeä ja Lotte täysin kolmijalkainen. 

Tassussa epäiltiin olevan jopa murtuma, jonka takia se sitten röntgenkuvattiin. Murtumia ei onneksi kuitenkaan löytynyt. Löydöksenä oli kynnen olevan aivan juuresta puoliksi katkennut niin ettei sitä päällepäin edes näkynyt. Näin ollen kynsi jouduttiin kokonaan kuorimaan, niin että kynnen ydin jäi paljaaksi. 

Kynnen olisi pitänyt nopeasti parantua, mutta näin ei käynyt ja sitten huomattiinkin kannuskynnen alueen olevan erittäin kipeä. Ja ei kun lääkäriin taas. Kannuskynnen alla oli paha repeämä joka jouduttiin tikkaamaan. Repeämä oli niin paha, että jänne oli osittain revennyt. Tätä vammaa edelleen kuntoutellaan hyvän tovin vielä ensi vuoden puolellakin.  


Sitten on tapaus Lilli. 

Kesällä Lilli juoksi kiveä päin loukaten kyljen/olan, jota pidemmän aikaa kuntoutettiin. Syksyllä Lillin yksi varvas mystisesti tuli kipeäksi. Se oli kosketus arka, välillä kiljui kun siihen sattui ja liikkui epäpuhtaasti/ontuen. Tutkimuksissa ja röntgenkuvissa ei löytynyt mitään syytä varpaan kipuiluun. Sen sijaan tassunpohjasta löytyi pieni tulehtunut alue, kun Lilli oli päässyt nuolemaan sitä kipeää tassua. 

Tällä hetkellä Lillillä on kuntoutusta jo hyvän tovin takanapäin ja on tassun osalta oireeton. Tällä viikolla vihdoin on saatu alkaa jo lisäämään pikkuhiljaa liikuntaa kohti normaalia.

Sitten iski syksyllä myös hammasvaiva. Tapaturmallisesti hampaisiin kohdistuneen trauman takia Lilliltä jouduttiin poistamaan kaksi hammasta. Onneksi siitä toipuminen tapahtui hyvin ja suht nopeasti. 


Ja viimeisenä kaikista kovaonnisin Nuutti.

Noin neljän kuukauden ikäisenä Nuutilla todettiin oikeassa etutassussa nuljuluuvamma. Silloin ei näkynyt röntgenissä selkeää murtumaa. Toipumisessa kesti pyörremyrsky Nuutilla vähän normaalia pidempään.

Syyskuussa juuri nuljuluuvammasta parannuttuaan vajaa 6kk iässä Nuutti jäi tassustaan autossa häkkiin kiinni ja onnistui loukkaamaan takatassunsa. Diagnoosina oli lonkan venähdys/revähdys. Tämä vamma alkoikin nopeasti hyvin paranemaan, mutta kun liikuntaa piti lisätä, palasi myös oireilu. 

Vajaa 8kk iässä, kun fyssari sanoi lonkan vihdoin olevan hyvässä kunnossa, piti taas sattua tapaturma. Sen seurauksena vasen  etutassu tuli kipeäksi. Tällä kertaa diagnoosina oli murtuma.

Röntgenissä paljastui siis vasemman etutassun nuljuluun sirpaleinen murtuma. Ja niitä sirpaleita kyllä olikin ihan useampiakin hyvin kuvista nähtävillä. 


Nuutti on siis käytännössä saikuttanut nyt yhtäjaksoisesti elokuusta lähtien. 

Pennun elämässä tärkeitä kuukausia, jotka on mennyt nyt aivan hukkaan 💔


Nyt me todella toivotaan, että tapaturmat ja sairastelut olisi meidän osalta tässä. Ainakin edes vähäksi aikaa.  





Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. Kiitos että juuri sinä olet ollut osana meidän tapahtumarikasta vuotta!❤️ 



Oikein hyvää uutta vuotta 2022! 

Olkoon se parempi kuin tämä vuosi 💖




perjantai 18. kesäkuuta 2021

Uusi perheenjäsen

Saanko esitellä Marvelot kennelin uusimman vahvistuksen Saksasta 

Hän on Nuutti, virallisesti Little Cheekys Surprise For Marvelot.

Nuutti saapui Suomeen myöhään maanantai iltana ja on hurmannut heti kaikki. Niin ihmiset kuin koiratkin. Nuutilla on kertakaikkiaan mahtava luonne sen lisäksi, että hän on ulkonäöllisesti myös erittäin komea ja lupaava 😍

Kaikki koirat on ottanut Nuutin hyvin vastaan, mutta etenkin Lilli on aivan ihastunut Nuuttiin 💛